
Oletko raskaana tai
pienen lapsen vanhempi?
Raskaus ja vauva-arki ovat yleensä aikaa, jolloin usein aletaan kiinnittää uudella tavalla huomiota omiin ruokailutottumuksiin. Vanhempien ja erityisesti odottavan äidin ruokavaliolla on suuri merkitys lapsen hyvinvointiin ja terveyteen jo vauvana, mutta myös myöhemmin lapsen kasvaessa.
Jo raskauden yrittämiseen liittyy usein ruokavaliokysymyksiä tai tarvetta muuttaa omia elintapoja terveellisemmiksi. Erityisesti ensimmäisen lapsen kohdalla, odotus ja vauva-aika voivat herättää useita kysymyksiä, tunteita ja ajatuksia. Tällöin ruokavalion pitäisi olla viimeisin stressiä tuottava asia, mutta usein syömiseen liittyvät rajoitukset tai erilaiset oireet voivat aiheuttaa harmaita hiuksia. Myös imetykseen sekä taaperon ruokailuun liittyvät asiat voivat mietityttää. Perheen ruokailukuviot mutkistuvat entisestään, mikäli tilanteeseen yhdistyy jokin terveyshaaste, kuten allergiat, diabetes tai lapsen refluksi.
Onneksi sun ei tarvitse jäädä yksin!
Äidin ravitsemus- ja kehopulmien läpikäyminen jo raskautta suunniteltaessa sekä raskauden aikana on oiva mahdollisuus vaikuttaa äidin terveyden lisäksi syntyvän lapsen ja koko perheen hyvinvointiin.
Mun intohimona on auttaa osaamisellani odottajia ja lapsiperheitä!
Voisinko auttaa myös sinua?
Niin kauan kuin muistan, olen ollut erittäin kiinnostunut raskausajasta ja rakastanut vauvoja ja lapsia. Raskausaika on mielestäni ollut aina samalla jotenkin tosi mystistä, mutta samalla maailman luonnollisin asia.
Pyrin jo opiskeluaikana lisäämään erityisosaamistani raskausaikaan liittyen.
-
Kandidaatin tutkielma (2018): Vegaaniruokavalion yhteys raskauden etenemiseen ja syntyvän lapsen hyvinvointiin
-
Pro gradu -tutkielma (2021): Raskaudenaikaisen ruokavalion laadun yhteys lapsen ruoka-allergioihin
Olen parhaillaan kouluttautumassa äitien ja vanhempien ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi (valmistuminen keväällä -23) syventäen osaamistani äitiyteen liittyvistä teemoista. Löydät minut myös Lola&Lykke -äitiysyrityksen asiantuntijatiimistä. Intohimonani on auttaa osaamisellani erilaisissa ravitsemushaasteissa mahdollisimman monia äitiyden ja lapsiperhearjen keskellä olevia.
Oman esikoiseni syntymän myötä olen saanut paljon uutta perspektiiviä työhöni ja oppinut ymmärtämään asiakkaitani vielä entistäkin paremmin!